Maalarisiskot


Kuvaus

Maalarisiskot kertoo neljän merkittävän taiteilijanaisen ystävyydestä, opinnoista, matkustamisesta, rakkaudesta ja unelmien tavoittelusta. Suomen kuvataide elää alkavaa kultakauttaan 1800-luvun lopulla. Nyt myös naistaiteilijat etsivät paikkaansa miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Nuori Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat. Hänen ystävänsä Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén opiskelevat jo kaupungissa, ja Helene on innokas liittymään joukkoon. Naistaitelijat muodostavat oman yhteisönsä ja kutsuvat toisiaan maalarisiskoiksi. He maalaavat ahkerasti, ovat kunnianhimoisia ja saavat vaikutteita uusista suuntauksista. Kotimaassa tätä kaikkea ei arvosteta tai edes ymmärretä. Kritiikki on pahimmillaan murskaavaa, mutta se lannista asiaansa uskovia taiteilijoita.

Lisätietoja tuotteesta

Tekijät
Reetta Niemensivu
Kustantaja
Suuri Kurpitsa
Julkaisuvuosi
2019
ISBN
9789527160350
Sivumäärä
120
Leveys mm
168
Korkeus mm
240
Painatus
nelivärinen
Kannet
pehmeäkantinen
Palaa kohteeseen Sarjakuvat