M. A. Castrén ja Siperian kielioppi


Kuvaus

M. A. Castrén ja Siperian kielioppi kertoo aikansa merkittävimpiin kuuluneen suomalaisen tiedemiehen vuosia kestäneistä tutkimusretkistä, joilla antoivat leimansa vaiheikkaat matkat tiettömällä tundralla ja työskentely äärimmäisen vaativissa oloissa. Vaikeuksien keskellä tutkijaa ajoivat eteenpäin vankkumaton kutsumus ja kuivattua poronlihaa kuivempi huumori.

\n

Kallio kertoo kymmenestä tarinasta koostuvan albumin käsikirjoittamisesta: “Olin aiemmin kirjoittanut sarjakuvia, jotka perustuvat nykytodellisuuteen tai silkkaan mielikuvitukseen. Harppaus Matias Aleksanteri Castrénin saappaisiin ja 1800-luvun puolivälin Siperiaan oli siis melkoinen. Tutustuin avaramieliseen, huumorintajuiseen ja sinnikkääseen mieheen, jonka sisuksissa paloi vahva kutsumus. Suomen itäisten sukulaiskansojen kielistä ja elintavoista ei tiedetty juuri mitään. Jonkun täytyi pakata kamppeet rekeen ja lähteä ottamaan niistä selvää. Castrén sen teki.”

Lisätietoja tuotteesta

Tekijät
Pauli Kallio, Pentti Otsamo
Kustantaja
Otava
Julkaisuvuosi
2008
ISBN
978-951-1-22570-6
Sivumäärä
56
Leveys mm
215
Korkeus mm
320
Painatus
yksi lisäväri
Kannet
kovakantinen
Palaa kohteeseen Sarjakuvat