Komisario Neliön välähdys
25,00 €
sis. ALV, hintaan lisätään toimituskulut
Kuvaus
Joakim Pirinen johdattaa lukijansa maailmoihin, joista kukaan muu ei tiedä, saati pysty kertomaan. Matkustamme ydinkäyttöisellä atomobiililla halki Perineumin valtavan valtakunnan. Maan pääkaupunki on niin suuri, ettei sillä ole nimeä. Tapaamme hienostuneet herrat nimeltä Ikuisuus ja Äärettömyys. Tutustumme komisario Neliöön, jonka visaisten murhatutkimusten uskottavuutta nakertaa se, että hän muistuttaa ulkomuodoltaan taulutelevisiota. Suuri Kurpitsa esitteli Joakim Pirisen suomalaiselle lukijakunnalle jo vuonna 1984. Ensimmäisen pienlehtiesiintymisen jälkeen on ilmestynyt kahdeksan albumia.
Lisätietoja tuotteesta
- Tekijät
- Joakim Pirinen
- Kustantaja
- Suuri Kurpitsa
- Julkaisuvuosi
- 2015
- ISBN
- 978-952-9887-97-2
- Sivumäärä
- 192
- Leveys mm
- 210
- Korkeus mm
- 297
- Painatus
- mustavalkoinen
- Kannet
- kovakantinen