Sarjakuvat > Teos > Lyhenevä kesä - Tarzaneita, astronautteja ja poppareita

Lyhenevä kesä - Tarzaneita, astronautteja ja poppareita

Pauli Kallio, Reetta Niemensivu

Suuri Kurpitsa (2016), ISBN 978-952-7160-04-6, 80 sivua, 168mm x 235mm, nelivärinen, kovakantinen

18 €

Annikin, Anteron ja Jaakon seikkailut sijoittuvat noin vuoteen 1970 pienelle paikkakunnalle, jonka nimi jää arvailujen varaan. Se on kuitenkin selvää, että ystävykset asuvat kaukana Helsingistä. Pääkaupunki nimittäin näyttäytyy heille myyttisenä metropolina, jonka upporikkaiden asukkaiden talot hipovat pilviä.

Kun kotiseutu alkaa tuntua liiankin rauhalliselta, mielikuvitus kiidättää kolmikon viidakkoon, villiin länteen tai Kuuhun hätyyttelemään pituushypyn maailmanennätystä. Lyhenevän kesän seikkailijoihin kuuluvat myös Annikin ilkimysmäinen isosisko Sisko ja Anteron kiharapäinen mielikuvituskaveri, joka hönkäilee huuliharppuun ja pudottelee tarkkaan punnittuja viisauksiaan.

Molempien tekijöiden työ Lyhenevän kesän parissa perustuu omakohtaiseen kokemukseen lapsena olemisesta. Käsikirjoittaja Kalliolla tämä vaihe sijoittuu 1960-luvulle. Piirtäjä Niemensivun lapsuus osui pääosin 1980-luvulle.