Kymppiegee


Kymppiegee

Kymppiegee

22 €

Tauri Oksala

Suuri Kurpitsa (2019)

ISBN 9789527160336, 128 sivua, 210mm x 297mm, mustavalkopunainen, pehmeäkantinen

Tauri Oksalan esikoisteos on rikostarina, rakkauskertomus ja tapainkuvaus tämän vuosituhannen Helsingistä. Syksyinen suurkaupunki on täynnä pieniä kertomuksia. Polveileva juoni seuraa muutaman kaupunkilaisen vaiheita yhden viikonlopun aikana. He ovat muusikoita, työläisiä, hienostorouvia, skeittaripoikia, meteorologeja, kirjakauppiaita, tarjoilijoita, roistoja ja poliiseja. Heidän kohtaloitaan yhdistää kympin seteli, joka kiertää kädestä käteen ja taskusta toiseen. Onnekkaimpien tarina päättyy parhain päin, toisten kohtalo on katukiveystäkin kovempi.

Tauri Oksala syntyi Espoossa 1970, mutta on asunut yli puolet elämästään Helsingissä. Hän on valmistunut taidemaaliriksi sekä suunnitellut julisteita ja kirjankansia, mutta ajatus omasta sarjakuvasta jäi kytemään. Oksala tunnetaan parhaiten muusikkona: hän soittaa viisikielistä banjoa Jussi Syrenin The Groundbreakers -yhtyeessä sekä tekee musiikkia elokuviin ja televisio-ohjelmiin.

© Suuri Kurpitsa 2017