Sarjakuvat > Ornette Birks Makkosen seikkailut
DJ-tähti ja mannertenvälinen seikkailuja Ornette Birks Makkonen aloitti toimintansa Rumba-lehdessä vuonna 1993 ja siirtyi kuluvan vuosituhannen alkupuolella Soundiin. Sankarin vakituisia seuralaisia ovat jazzin, soulin, bluesin ja rockin lisäksi DJ-kumppani McCartney ja mielitietty Juliette de Honolulu. Sivuosissa vilahtelevat niin jazzin legendat kuin ajankohtaiset rock-henkilötkin. Ornette-albumeita on ilmestynyt toistaiseksi kahdeksan kappaletta ja niitä on myyty optimististen arvioiden mukaan yhteensä muutama tuhat kappaletta.
|
Ornette Birks Makkonen Makes Jazz Happen ¶Suuri Kurpitsa (2009), ISBN 978-952-9887-64-4 , 20 sivua, 210mm x 297mm, nelivärinen 8 € Ornette Birks Makkonen on DJ, amatööripasunisti, levykeräilijä ja mannertenvälinen seikkailija, jonka koti on siellä, minne hän kampauksensa laskee. Pauli Kallion käsikirjoittama ja Ville Pirisen piirtämä sarjakuva näki päivänvalon Rumbassa vuonna 1993. Nykyisin se ilmestyy kerran kuussa Soundissa ja joka syksy Tampere Jazz Happeningin ohjelmalehdessä. Tämä englanninkielinen valikoima sisältää 14 Soundin jaksoa. Keskiaukeamalla komeilee vuoden 2008 Happeningin erikoinen, jossa piipahtavat saksofonisti Matana Roberts ja Peppi Pitkätossu. Muita enemmän tai vähemmän musikaalisia vieraita ovat Sun Ra, Howlin’ Wolf, Kimmo Pohjonen, Nick Cave, Dr. John, Elvis Presley, Patti Smith ja Barack Obama. |
|
Ornette Birks Makkosen voittamaton vinyylivaisto ¶Suuri Kurpitsa (2008), ISBN 978-952-9887-57-6, 52 sivua, 184mm x 296mm, nelivärinen, liimasidottu 15 € Kahdeksas Ornette-nide on koottu pääosin Soundissa vuosina 2005-2008 julkaistuista nelivärisistä jaksoista. Jazzillisen päähenkilöä säestää kauan sitten kadonneeksi luultu isovelipuoli Muddy Lee Makkonen, jonka edesottamuksia julkaisee Blues News. Koko komeuden päättää uusi nelisivuinen puolipsykedeelinen sarja. Albumissa vierailee liuta maailmantähtiä ja kotimaisia suuruuksia Thelonious Monkista Amy Winehouseen ja Jarkko Martikaisesta Von Hertzen Brothersiin. Tekijät kommentoivat alamarginaalissa sarjojen syntyä ja musiikkimaailman ihmeellisiä ilmiöitä. Joidenkin lukijoiden mielestä alahuomiot ovat hauskempia kuin sarjakuvat. |
|
Ornette Birks Makkonen - taskussa ¶Suuri Kurpitsa (2007), ISBN 978-952-9887-53-8, 60 sivua, 123mm x 175mm, mustavalkoinen, liimasidottu 7 € Päähenkilömme avaa alkukesäisen sanomalehden ja huomaa että Kuvernementtirockin esiintyjälista vaikuttaa kiinnostavalta. Siitä alkaa henkeäsalpaava maakuntamatka jonka yhteydet tosienelämään ovat vähintäänkin kyseenalaiset ja korkeintaan sattumanvaraiset. Lisäksi seitsemän lyhyempää stooria joissa vierailevat mm. Ray Davies, Howlin’ Wolf ja George Clinton. Näitä sarjoja ei ole julkaistu Soundissa. |
|
Ornette Birks Makkosen ensimmäiset seikkailut ¶Suuri Kurpitsa (2006), ISBN 952-9887-45-0, 56 sivua, 210mm x 296mm, mustavalkoinen, liimasidottu 12 € Laajennettu, odotettu ja entistä paremman näköinen painos albumista Ornette Birks Makkosen täydelliset seikkailut (Jalava 1995). Rumbassa ilmestyneet muinaiset seikkailut, puolenkymmentä eri yhteyksiin tehtyä spesiaalijaksoa sekä jälkiviisas esipuhe kummaltakin tekijältä. Sisäkansia kuvittavat viidentoista nykypiirtäjän Ornette-versiot. |
|
Liian paha groove ¶Suuri Kurpitsa (2005), ISBN 952-9887-43-4, 48 sivua, 184mm x 296mm, nelivärinen, liimasidottu 15 € Kuudes Ornette-albumi on ensimmäinen jossa mustaa vinyyliä rakastava sankarimme pureutuu rytmin ytimeen kaikissa sateenkaaren väreissä. Musiikillisiin orgioihin ottavat osaa Dizzy Gillespie, Isaac Hayes, Nancy Sinatra, Pharrell Williams, Don Drummond, Elvis Presley, Prince ja svengin arkkivihollinen Agitatus von Kärkkäinen. Materiaali on tuttua vuosien 2002-2005 Soundin numeroista sekä paikoitellen Tampere Jazz Happeningin ohjelmalehdistä. Bonuksena tekijöiden kommentit jokaisen sivun alareunassa. |
|
Kurkku jää pystyyn ¶Suuri Kurpitsa (2003), ISBN 952-9887-40-X, 48 sivua, 248mm x 170mm, mustavalkoinen, liimasidottu ale 5 € Laulu saattaa lörpähtää mutta kurkku jää pystyyn. 15-sivuisessa nimitarinassa vanha sorakurkku Robert Plant paljastaa rock’n’rollin syvimmän olemuksen ja Led Zeppelinin talttumattoman suosion salaisuuden. Bob Dylan lahjoittaa Ornetelle kitaran. Erykah Badu lämmittää sankarimme sielua erityisesti. Bird elää ja luonnollisesti Elviskin. |
Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa ¶Like (2001), 64 sivua, 210mm x 296mm 10 € Vankka nide Rumbassa ilmestyneitä kutakuinkin neliön muotoisia jaksoja joiden alla Kallio ja Pirinen laukovat vekkuleina piirroshahmoina valittuja sukkeluuksia. Tätä Liken kustantamaa painotuotetta on jäljellä enää muutama kappale eikä uutta painosta ole suunnitteilla. |
|
Ornette Birks Makkonen autiolla saarella ¶Suuri Kurpitsa (1999), ISBN 952-9887-27-2, 32 sivua, 105mm x 150mm, mustavalkoinen, lehti 3 € Vielä Taskussa-teostakin sutjakammin povariin soveltuva lipare. Ornette pakenee urbaanin yhteiskuntaelämän paineita saarelle joka ei lopulta olekaan niin autio kuin piti. Kypsään ikään ehtineiden lukijoiden muistama pop-tietäjä Jake Nyman tekee oivallisen sivuroolityön. |
|
Ornette, Elvis ja juhlamokkakengät ¶Suuri Kurpitsa (1998), ISBN 952-9887-20-5, 40 sivua, 170mm x 248mm, mustavalkoinen, liimasidottu ale 5 € Rumbassa julkaistujen sarjojen lisäksi kaksi vähän pitempää varta vasten väsättyä Elvis-pätkää jotka luettuaan harvalla on otsaa väittää ettei Elvis Aaron Presley eläisi. Niin, ja viisisivuinen Hengenvaarallinen postimerkki tehtiin Sarjakuva ja postimerkki -näyttelyä varten. Kirjan painoväri on aistikkaasti violetti. |


