Suuri Kurpitsa

Sarjakuvat > Joakim Pirinen

Kalmasen herrasväen aviopulmat

Kalmasen herrasväen aviopulmat

Joakim Pirinen

Suuri Kurpitsa (2009), ISBN 978-952-9887-62-0 , 172 sivua, 210mm x 297mm, mustavalkoinen

22 €

Kalmasen herrasväen aviopulmat esittelee meille sadomasokistisiin tamineisiin sonnustautuneen nukkepariskunnan, jolla on rahaa kuin roskaa, mutta onnea ei ensinkään. Kalmaset isännöivät Joakim Pirisen uutta sarjakuvakirjaa, jossa pitkät tarinat ja lyhyet välähdykset vuorottelevat. Intiaanien hyökkäykset, joulutervehdykset ja keskiaikaiset moraliteetit lomittuvat Pirisen tuttujen hahmojen edesottamusten kanssa. Taiteilija itse esiintyy verhoutuneena pelkkään lannevaatteeseen ja tarjoaa lukijoilleen piirustuskoulun, jollainen vielä puuttuu vakiintuneiden taidekoulujen opetusohjelmista.

Joakim Pirinen murtautui suuren yleisön tietoon 1980-luvun puolivälissä. Pirisen toinen albumi Sokeri-Sakari teki hänestä ruotsalaista kansallisomaisuutta ja herätti laajaa huomiota Suomessakin. Pirinen on kunnostautunut myös kuvataiteilijana prosaistina ja näytelmäkirjailijana. Hän on julkaissut viime vuosina myös kolme äänilevyä.

Hiekkalaatikon perilliset

Hiekkalaatikon perilliset

Joakim Pirinen

Suuri Kurpitsa (2006), ISBN 952-9887-48-5, 96 sivua, 172mm x 247mm, mustavalkoinen, liimasidottu

15 €

Ruotsalainen Joakim Pirinen (s. 1961) kuuluu eurooppalaisen nykysarjakuvan keskeisiin tekijöihin. Hiekkalaatikon perilliset on hänen kuudes suomennettu teoksensa. Se kokoaa kansiensa väliin monipuolisen ja teknisesti ylivertaisen piirtäjän lyhyitä sarjakuvia 80- ja 90-luvulta. Albumi vilisee esimerkkejä siitä, kuinka tarinoiden käänteet ja loppuhuipennukset voivat olla samaan aikaan traagisia ja suunnattoman hilpeitä. Onneksi Pirinen valitsi ilmaisukeinokseen juuri sarjakuvan!

Sokeri-Sakari

Sokeri-Sakari

Joakim Pirinen

Suuri Kurpitsa (2003), ISBN 952-9887-38-8, 88 sivua, 172mm x 247mm, osittain nelivärinen, liimasidottu

ale 10 €

Kun Sokeri-Sakari ilmestyi Ruotsissa vuonna 1985, siitä kehkeytyi nopeasti huikea myyntimenestys ja ylistetty klassikko. Kukaan ei voinut vastustaa antisankaria, jonka rehevässä hahmossa King Kong, Ville Vallaton ja Ozzy Osbourne sulautuivat luonnonvoiman tavoin jyllääväksi täystuholaiseksi. Nyt Sakari on palannut korjatun käännöksen ja uuden tekstauksen kera. Alkuperäistä albumia on terästetty nivaskalla ennen julkaisemattomia sarjakuvia ja kuvituksia, joista osa on nelivärisiä.

Meitä kustaan silmään

Meitä kustaan silmään

Joakim Pirinen

Suuri Kurpitsa (2001), 128 sivua, 172mm x 247mm

loppuunmyyty

Miksi Beppo-karhun täytyy taas heittää lukematon iltapäivälehtensä roskiin? Mikä ihme lemuaa Ringvägen 127:n tiskialtaan alla? Minkä tähden Kulli-Iivarin kalsarien resorit ratkeavat? Meitä kustaan silmään on Pirisen ruhtinaallisen runsas paluu sarjakuvan pariin. Se tarjoaa omaelämäkerrallisuutta, klassisia nallesarjoja ja jopa Marco Polon tekstien sarjakuvaversioita. Tavalliselta näyttävä kaupunkikävely muuttuu tripiksi, jonka aikana tietoisuuden tasot ja piirrostyylit vaihtuvat lennossa. Toinen painos ilmestynee vielä joskus.

Myrsky hiekkalaatikossa

Myrsky hiekkalaatikossa

Joakim Pirinen

Suuri Kurpitsa (1986), ISBN 952-9887-37-X, 64 sivua, 172mm x 247mm, mustavalkoinen, liimasidottu

ale 6 €

Pirisen esikoisalbumin ensimmäinen painos ilmestyi yli 20 vuotta sitten. Kari Sipilä kommentoi Hiekkalaatikkoa Soundissa tähän tapaan: “Sarjakuvia tutkiessa huomaa, että tekijä viihtyy piirustuslaudan ääressä. Kuviin on uhrattu aikaa ja vaivaa. Pirisen töissä on alusta lähtien sykkinyt draaman verisydän, juoni etenee luontevasti, rytmikkäästi, lukijaystävällisesti. Puhekuplat pursuilevat kielellisiä oivalluksia ja hyviä vitsejä, sivujen vaiheilla viipyy runsauden tuntu.”